Vuoristorata

Tuntuu kuin olisin vuoristoradassa. Menee huonosti, ahdistaa - syöksykierre. Helpottaa, tuntuu hyvältä - hidas kipuaminen takaisin ylöspäin. Välillä leijailen - se korkein kohta, mihin seisahdutaan ennen uutta pudotusta.

Loppupäivä oli eilen taas helpompi. Se vain soljui eteenpäin ilman kriisejä, ei pahemmin ahdistanutkaan. Avokki on kyllä ihana ja yrittää parhaansa. Huono omatunto pistelee vähäsen eilisestä kirjoituksesta. Kun on huono olo, oletan kaiken natisevan liitoksistaan ja pelkään kaikkea. Tiedän, ettei se ole koko totuus, mutten tajua. Kun ollaan loivassa alamäessä, oletan kaiken vain menevän pahempaan ja pahempaan. Ihan tyhmää, typerää, idioottimaista, älykääpiömäistä... Hemmetin typerä akka! (Äh... Nuo haukkumasanat tulee äidiltä, en nyt jaksa niitä miettiä tässä.)

Haluaisin vain tietää mitä odottaa ja milloin ja miksi. Haluaisin vain ymmärtää itseäni. Haluaisin, että joku kertoo suoraan, missä mennään, miten asiat tulevat etenemään ja mitä minun pitää tehdä. - Haluan oikeastaan pakoon myös vastuuta. Tuntuu, että olen jumissa ja mietin samoja asioita uudestaan ja uudestaan ja yritän etsiä sieltä jotain järkeä. Niin paljon kaikkea mielessä, etten edes kirjoita suurta osaa tänne - ajattelen, että kirjoitan niistä toiste. Terapiassa vähän sama ongelma vaivaa. Käsittelen sitä, mikä on sillä hetkellä akuuteinta ja loput jää sivuun. Ihan kuin kasvattaisin lumipalloa, joka lopulta käy nii-iin isoksi ja painavaksi, että se vain lähtee vierimään ja liiskaa kaiken.

Palloilen vastuutakantavan olotilan, missä yritän saada itseni hallintaan sekä kantamaan vastuuta itsestäni (varmaan liikaakin!) ja toivottoman, ahdistuneen ja asioitakäsittelevän (onko toi edes yhdyssana) olotilan välillä. Voivoivoivoivoi... No niin... Tämä on sentään jotakin! Edistystä! Minulla on siis olotiloja, joiden sisältä en pääse käsiksi aiempiin tunteisiini tai oloihini. Hyvä. Tämänkin oivalluksen olen saanut jo monta kertaa. Se vaan aina pääsee unohtumaan. Pitääkö se oppia joka kerta uudestaan, kun vaihdan näitä olotiloja? No, varmaan sitten opetellaan sitten sitä, että se on kiirinyt aivojeni, joka sopukkaan!

Olen ihmetellyt aina mitä muut (siis bloggaajat sekä foorumeilla kirjoittavat) tarkoittavan osillaan. No osiahan näyttää minussakin olevan. Se vain on hankala tajuta. Tajunta on sama. Mieli on sama. Tunteet ja halut vaihtelee. Ilmankos, en ole osannut ikinä sanoa, kuka minä olen? Ilmankos on aina niin toivoton olo, kun täytyy miettiä mitä haluan. Vaikka kuuntelisin sen hetkistä tilaa, en kuuntele kuitenkaan kaikkea, mitä haluan. Onpa hemmetin hankalaa. Ilmanko tuntuu, että en osaa päättää ja päätökset vain soljuvat eteeni ja edestäni, vaikka olisinkin tehnyt aktiivisen päätöksen. Tuntuu siltä, etten ehdi tarttua ja teen päätökset hätäisesti ilman mahdollisuutta vaikuttaa niihin. Äääh... Aina jää osa musta huomiotta.

Täytyy varmaan koittaa alkaa palaamaan omiin teksteihin vähän ajan välein. Se vaan on hirveää lukea, mitä päässä on liikkunut, kun se tuntuu niin hölmöltä seuraavana päivänä. Olenpa mä reilu itselleni...