Kirjoitetaanpa nyt tältä päivältä niin saan sen pois alta. Olisi pian tarkoitus lähteä kahden ystävän kanssa yksille. :) (Viime kerrasta on pitkästä aikaa. He ovat ihania ihmisiä ja odotan innolla. Kunhan vain itse en muutu tuppisuuksi siellä!) Päässä on kummallisia juttuja, jotka koitan tänne vuodattaa, että pääsen niistä eroon. Ihan hirveästi anteeksi tällaisesta kauhukuvien paasaamisesta, mikä tuohon alle suodattui ulos.
Avokki mainitsi juttelumme (siis kun annoin hänelle materiaaliksi parit linkit ja hän niitä lukiessaan välillä pysähtyi kyselemään) aikana, että ymmärtää kyllä jos en halua perheidemme tapaavan ikinä. Hän mainitsi leikkisästi hypoteettisen tilanteen, mitä jossain yhteisissä juhlissamme tapahtuisi, jos äitini ja perheeni tulisi sinne. Nii-in.... Suoraan sanottuna, sitä minäkin mietin öiden pimeinä tunteina. Niin hullua kuin se onkin (jo senkin takia, ettei me avokin kanssa olla menossa vielä pitkääääään aikaan mitenkään naimisiin) niin mieleni loihtii esiin hypoteettiset häät. Siellä on paikalla kaikki. Isovanhemmat, pikkuveli... Äiti... Isovelikin... Sitten se mieli keksii kiduttavia mielikuvia, mitä he puhuisivat.
Pelkään äitini käytöstä vieraiden läsnäollessa! Hän ei ikinä tee pahaa suoraan, kun on muita paikalla. Ja sehän siinä juuri ahdistaakin. Hän vetää ihastuttavan hymyn kasvoilleen ja on pirtsakka ilopilleri. Hän muuttuu huomion keskipisteeksi. Pahinta on, ettei kukaan ikinä voisi uskoa mitään pahaa tuosta olennosta. Jos olisin puhunut avokin perheelle tilanteestani edes epämääräisesti ja hienotunteisesti, he varmasti luulisivat vian olevan minussa. Minullahan on ihana äiti. VAU! Niin hän on aina ollut opettajilleni ja kauppareissuilla ja silloin harvoin (ne kerrat voidaan laskea kahden käden sormilla), kun minulla oli lupa tuoda kavereita kylään. Samalla hän kertoo jotain pieniä juttuja elämästäni, jotka haluan pitää itselläni tai kertoo minulle huonon kokemuksen tai ahdistavan tapahtuman hauskana perhetarinana. Samalla siis, kun itse seison vieressä. Kukaan ei kysy minulta mitään, vain äidiltä ja äiti muotoilee tarinan niin, etten saakaan luontaista suunvuoroa. Ikään kuin en olisi paikalla ja kuitenkin joudun kuuntelemaan sen nöyryyttävän tarinan, joka elämäni kontekstissa saa aikaan pahan olon ja ahdistuksen. Sitten ihmiset nauraa ja virnuilee ja katsovat minuun. Niistä on tullut äidin salaliittolaisia. Jos paljastan totuuden, minä jään ulkopuolelle. Minua ei uskota. Minun täytyy olla paha ja kostonhimoinen, kun tuollaisia valheita levittelisin.
Entä isoveli? Pelkään, että hän joisi itsensä humalaan ja tahallaan nöyryyttäisi minua. Hän pyytäisi puheenvuoroa ja päättäisi kertoa jonkin oman, kieroutuneen versionsa hyväksikäytöstä... Hän nauraisi ja nauttisi siitä, kun minuun sattuu. Tai sitten hän hyökkäisi kimppuuni, kun kukaan ei näe. Uhkailisi veitsillä ja raahaisi hiuksista mukanaan.
Pelkään, että äiti päättäisi jostain syystä popsahtaa paikalle, kun valmistun (vaikka ei hän ole ikinä tullut minun kevätjuhliinikaan paikalle edes kouluaikoina!). Pelkään, että hän vetää tuon show'n siellä. Pelkään, että hänen uhkuva (näytelty?) ylpeytensä yhdistettynä minun hiljaiseen ahdistuneeseen ilmeeseeni saa kaikki pitämään minua pahana ja inhottavana ja ilkeänä...
Enkä oikeastaan halua mennä kotiin enää ikinä. Pelkään mitä siitä oikein seuraisi. Länttäisikö äiti oven kiinni, niin että käteni jää väliin? Tuuppaako ovella niin, että kaadun rappukäytävän portaisiin. Raivoaako hän miten minä esitän marttyyriä, kun en ole yhteyksissä? Ehkä hän ottaa ilolla vastaan ikään kuin mitään ei ikinä olisi tapahtunutkaan ja sitten vasta kotona nostaa mekkalan, kun yritän ottaa kipeitä asioita puheeksi. Olisin loukussa.
Kamalaa varmaan ajatella noin. Mutta se nyt vaan on pakko tunnustaa ja myöntää. Pelkään omaa äitiäni. Vaikka hänestä puhunkin terapiassa, yritän aina puolustella häntä. Vaikkei hän olekaan ikinä hakannut fyysisesti, pelkään, että hän voisi sen tehdä. Ihan järjenvastaisestikin mieli huutaa, että äiti tappaisi mut vielä joku päivä. Isoveli jättäisi sentään henkiin, sillä hän haluaisi kiduttaa.
Niin... Öh... No tulipa vuodatettua. Jossain vaiheessa, kuitenkin täytyy noitakin pohtia syvemmin. Mutta ei tänään. Tänään mennään ulos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti