Toinenkin paperinippu tuli. Tällä kertaa erikoissairaanhoidosta. Tämä nippu oli paljon suppeampi katsaus menneisyyteen, mutta jotakin löytyi näistäkin.
Tytöllä oli joskus alle kouluikäisenä sairaalajakso, josta olin kuvitellut olleeni syntymäpäiväni yli sairaalassa. Sain tuolloin "synttärilahjojakin". Tytölle merkitty jakso kuitenkin on ollut aivan eri vuodenaikaan kuin syntymäpäiväni. Mielestäni kuitenkin minulle sanottiin, että lahjat oli synttärilahjoja, sillä en tajunnut miksi niitä sain. Yleensä en saanut syntymäpäivänä mitään. En itse varmaan siis olisi saanut yhdistettyä lahjoja syntymäpäivääni (?). Ensimmäinen reaktioni oli, että onko ollut jokin tarve esittää sairaalassa? Siellähän on paljon hoitajia ja huoneessani oli joku toinenkin lapsi. Oliko lahjat heitä varten yleisöspektaakkeli? En tiedä... Tytön parivuotiaana kokemista tajuttomuuskohtauksista ei löytynyt mitään poikkeavia fyysisiä merkkejä. Tavallinen itku/raivokohtaukseen liittyvä hengen pidättäminen suljettiin pois kuitenkin ja tässäkin paperissa sanotaan, että hengittäminen sujui hyvin. Mielenkiintoinen palanen löytyi sattumalta. Papereissa mainitaan vanhempien asumuserokin ja isä on erikseen soitellut tuloksia, vaikka ne oli postitettu kotiin.
Eilen huomasin kesken päivän jännittäväni hirmuisesti. Olin jo sanomassa avokille, että nyt ahdistaa kovasti, kunnes tajusin, ettei tunne ollut epämiellyttävä. Samalla tavalla levoton olo kuin ahdistuneenakin, mutta epämiellyttävä paino puuttui. Ihon alla kihelmöi ja vatsaa kutitti miellyttävästi. Aika ällistyttävä tuntemus! En ikinä lapsena jännittänyt mitään. En luokkaretkiä, en koulunäytelmiä, en kokeita. En jännittänyt koulun vaihtumista tai uuteen pääsemistä. Ei edes lasten kauhusta, hammaslääkäristä tullut yhtään kihelmöivää jännitystä tai pelkoa. Uudelle opiskelupaikkakunnallekaan muutto ei jännittänyt. Ihmettelin, miksi minua pitäisi jännittää, kun aikuiset kyselivät jostain isosta reissusta tai luokkaretkistä: "Jännittääkös sinua?". Pidin muita kamalina vellihousuina, kun heitä jännitti. Nyt vasta havahduin totaalisesti siihen, ettei jännityksen puute ole ollut tervettä. Minulta se ja pelko puuttuivat kokonaan. Paitsi öisin pelkäsin koko pienen elämäni edestä ja jännityksen sijaan ahdistuin.
Jännityshän tuntuu kivalta. Se saa odottamaan innolla, vaikka tekee levottomaksi. Se estää pysymästä paikallaan, tekee malttamattomaksi, muttei tunnu pahalta kuten ahdistus. Sukulaistunteita taitavat olla. Samantapaiselta kehossa tuntuu, kuin ahdistuskin. Jännityksestä vain puuttuu ahdistuksen epämiellyttävä raskaus.
Huh... Mikä sitten jännittää? No, suoraan sanottuna menneisyys. Kaikkein eniten se, että tilaamistani papereista on löytynyt pieniä viitteitä, klatoinkohtelustani. Papereista on löytynyt tukea nykyiselle käsitykselleni lapsuudestani, vaikka perheeltä muuta olenkin kuullut. Niistä on löytynyt myös joitain asioita, mitä en osannut odottaa ja ne vaativat pureskelua. Ja tuo pureskelu nimenomaan on se, mikä jännittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti