Eilen oli sellainen päivä, että kaikki ahdisti. Aamulla ahdisti. Luennolla ahdisti (miksi mun pitää aina olla äänessä?). Ruokatauolla ahdisti ja piti ystävältä kysäistä olenko ollut hirveän ärsyttävä viime päivinä (aika paljon uskaltanut mielipiteitä sanoa ulos, ja heti on olo, että jyrään muut). Iltapäivällä oli pieni ryhmäkuva ja ahdisti. Olin ainoa erilailla pukeutunut (olen valinnut eri linjan maisterivaiheessa ja pukeuduttiin työnkuvaan liittyen). Sen takia jouduin sitten kuvan keskelle. Joku huomautti, että kohta mulle käy jotain, kun muilla oli hanskat kädessä ja minä keskellä ilman (siis sellainen tuseerausvitsi). Siitä iski hirveä ahdistus, vaikkei sitä tarkoitettu ilkeäksi tai loukkaavaksi.
Siis tavallisesti olen huumorintajultani melkoisen härski tapaus. Sen verran jopa, että monet vaivautuvat seurassani ja olen myös itseironinen. Jostain syystä tuo vain eilen lävisti sen kaiken ja iski jonnekin, minne luulin, ettei voi iskeä. Kotimatkalla tulikin mieleen, että varhaisteininä ahdistuin kyllä härskeistä vitseistä, jos muut niitä kertoivat. Itse aloin niitä viljellä ollakseni hauksa. Terveystiedon tunnilla, kun seksiä käsiteltiin, opettaja pyysi minua laittamaan kortsun kurkun päälle ensimmäisenä ryhmästä. Järkytyin. Sitten raivostuin. Kieltäydyin äänekkäästi ja sanoin, ettei mun tarvitse ttehdä tuota tämän ikäisenä, kun "en mä kuitenkaa aikonu heti huomenna hypätä minnekkää puskaan panemaa". Hävetti niin hirveästi. Siis se, että minua pyydettiin tekemään tuollaista julkisesti. Ajattelin (vaikka siis tiesinkin, ettei se voinut olla totta), että se kuitenkin on opettajan ja muiden oppilaiden välinen juoni saattaa minut naurunalaiseksi. Se oli yksi tapaus, mikä sai minut tuntemaan, että kaikki tietävät likaisen salaisuuteni.
Kotona ei ikinä kerrottu edes kuukautisista saati sitten seksistä. Putosin kerran 7-vuotiaana pyörän tangon päälle ja äidille kertoessani siitä mainitsin, että sattui ja tuli ihan pikkasen verta pimpistä. Hän vei minut vessaan ja käski laittaa antamansa siteen alkkareihin. En edes tiennyt mikä se oli. Se tuntui oudolta alkkareissa ja äiti ei auttanut laittamaan sitä. Hoputti vain ärtyneenä vessan ulkopuolelta, kun en hoksannut miten se tehdään. Hän ei kertonut missään vaiheessa miksi se piti sinne laittaa. Hän ei myöskään ollut kuunnellut, kun olin sanonut, että verta oli vain ihan pikkaisen ja missä tilanteessa se oli tullut. Miten sitten tytöstä, joka ei edes ikinä kehdannut puhua seksistä oikeilla nimillä kenellekään, tuli sitten niin härski tapaus, ettei suurin osa edes kestä hänen ajatuksenjuoksuaan? Suoraan sanottuna en tiedä. Ei varmaan siitä samasta tytöstä tullutkaan. Se ahdistus ja pelko ja estoisuus on toisessa osassa ja se itse asiassa on alkanut nousemaan pintaan.
Eilen kärsin koko päivän hirmuisista menkkakivuista, mikä ehkä nostikin sen osan mieleni syövereistä. Ja ahdistus tuli sen mukana. Seksuaalisen ahdistumisen lisäksi toinen tunne, mikä tuolle osalle näyttää kuuluvan, on kipu. Huomasin, etten ollut kärsinyt teininä tappavanoloisista kuukautiskivuistani opiskeluaikanani miltei ollenkaan (paitsi viime aikoina). Kuten en myöskään päänsärystä, mikä oli yläasteella ja lukiossa päivittäistä. Toisaalta teininä en oikeastaan ollut koskaan sairaana. Eikun...! Tarkemmin kun muistelee, en vaan kokenut ikinä olevani tarpeeksi sairas jäädäkseni kotiin. Flunssa? No sehän on vain flunssa, hyvin voi opiskella. Vatsa sekaisin? No sehän on vain pientä stressivatsaa. Kunnon kuumetta ei oikeastaan minulle tule koskaan, joten kuumemittaria seuraten saattoi hyvin olla puolikuntoisena kaikkialla. 37 C? Äh, eihän puolen asteen kohoaminen kerro mitään.
Toisena ja kolmantena opiskeluvuotenani lukion jälkeen kärsin selittämättömästä kuivasta yskästä kuukausien ajan sekä pistävästä rintakivusta. Se iski välillä, kuin joku olisi tökännyt veitsen kylkeeni ja esti liikahtamastakaan. Niihinkin olin tottunut teininä, mutta noita alkoi olla se kolme neljä vuotta sitten niin tiheässä ja voimakkaina, että hakeuduin viimein lääkäriin. Astmaa ei ollut, keuhkoinfektiota ei nähty röntgeneissä... Mitään ei löytynyt, mutta oireet katosivat pikkuhiljaa. Sen sijaan, olen alkanut taas kärsiä näistä naaman kalventavista menkkakivuista sekä päänsäryistä. Niihin ei särkylääkekään auta. Eilen kotiinpäästyäni nappasin viisurinpoiston (joka ooli... kuukausi sitten?) yhteydessä määrättyä vahvaa buranaa eikä kivut lientyneet yhtään koko iltana. Niin, ja vatsanikin on nyt ollut pari kuukautta ihan vetelänä.
Noh, tuon osan huomattuani alkoi ainakin henkinen olo kohentua. Ihmetyttää vaan, että onko se viha sittenkin vielä erillisenä osanaan? Koska ei se tuon osan yhteydessä ainakaan tullut esiin, vaikka teiniltä tuo vahvasti vaikutti. Selittäisi kyllä sen, etten yksinkertaisesti voi olla kärttyinen, jos minuun sattuu fyysisesti. Muutun apaattiseksi ja vetäytyväski kuin piesty koira. Jostain syystä kipu ja viha ovat toisensa poissulkevia minulle. Voi tuota osa-raukkaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti