Lasimuuri

Huoh... Muutama päivä meni oikein mukavasti. Sitten iski hirvittävä yksinäisyys. Valitin avokille yksinäisyydentunteestani sen lopulta paisuttua niin isoksi, että sain sen tunnistettua ja hän poti siitä syyllisyyttä. Minulla oli illalla menoa ja olin hölmösti alkanut avautumaan asiasta juuri odottaessani kanssaopiskelijan soittoa. Se sitten keskeytyi, kun puhelu tuli ja täytyi lähteä. Vaikka se tuntui hankalalta ja pelkäsin, että avokki kokisi asetelman ahdistavaksi, se taisi sittenkin olla onni onnettomuudessa. Hän sai aikaa tyhjätä päänsä syyllisyydentunteesta, mikä hänelle iski. Minä sain aikaa miettiä, mikä oman yksinäisyydentunteeni laukaisi.

Noh, edellisenä iltana päädyttiin pitkästä aikaa sänkypuuhiin. Se etenikin oikein mukavasti, kunnes se hiljaisuus iski jonnekin syvälle. Avokki ei päästänyt mitään muita ääniä kuin hiljaista puhinaa. Se aiheutti takaumat ja en oikein saanut jatkettua. Suihkussa itkin ja se jatkui sitten pitkään avokin sylissä sängyssä. Se hiljaisuus seksin aikana muistutti hyväksikäyttötilanteesta. Niissä se saatana vain puhisi omaa tarvettaan ulos sanoitta selässäni ja pakotti minut makaamaan lattialla hiljaa allaan. Vitutaa oikein, kun pitkästä aikaa teki mieli, oli hyvä ilta, oikea fiilis ja sitten kaikki lätsähti ja jäi paha olo.

Avokki lohdutti kyllä, mutta en halunnut yrittää puhua asiasta. Me olemme aiemmin sopineet, etten kerro varsinaisesti yksityiskohtia hyväksikäytöstäni (vaikka tukea avokki kyllä muuten yrittää ja kuuntelee yleisemmin tuntojani) ja en oikein tiennyt miten asiaa lähestyisin niihin menemättä. Siinä sitten syntyikin se kuilu, joka aiheutti seuraavana päivänä sen yksinäisyydentunteen. Tukahdutin jonkin perustavanlaatuisen tarpeen ja seuraavana päivänä olin sen työntänyt sen verran syvälle, etten tunnistanut sitä enää. Koko päivän puhuessani avokille koin, ettei hän kuullut mitä oikeasti sanoin tai tarvitsin. Koin ettei hän nähnyt minua oikeasti, vaikka olisikin katsonut kohti ja vielä hirveämpää oli, jos hän puhuessaan ei katsonut kohti. Kun olin päässyt taas kotiin, heti ensimmäisen sopivan hetken myötä pysäytin avokin ja juttelin auki mitä minulle tapahtui seksistä eristyneisyydentunteeseen asti. Se auttoi ja avokki tuntui ja varmaan myös yritti vielä tavallista enemmän olla tukena siinä. Pyysin anteeksi, että olin lähtenyt alunperin oloani avaamaan syyttämällä hänen käytöstään.

Vaikka olen viime aikoina saanut paremmin puhuttua tunteistani, niin nyt tuo opittu suoruus katosi jonnekin. Hirveän helposti iskee päälle vanha huono toimintamalli. Tuo irallisuuden- ja yksinäisyydentunne on minulla varmaan se kaikkein ikävin olo ahdistuksen ohella. Vaikeaa. Ahdistuksen saa kuriin, kun tajuaa tunnetilat, mistä se koittaa muistutella. Eristyneisyyden saa kuriin rikkomalla hiljaisuus. Kaikki se salailu, mistä elämäni on koostunut, on rakentanut tämän kuilun. Se on se kuilu maskini ja itseni välillä. Se on se lasimuuri, minkä takana olen huutanut lapsesta asti. Noin helposti se vaan nousee takaisin ja erottaa minut muista. Sen taakse ei kukaan näe, eikä pääse. Se on jotain, mikä minun täytyy aina itse rikkoa.

Pelottaa.

Pelottaa, miten helposti tuo muuri tulee takaisin. Enkä edes huomannut sitä, vaikka se seisoi siinä silmieni edessä. Ihmettelin vain sitä yksinäisyyttä. Luulin, että avokki käyttäytyi jotenkin oudosti. Luulin, että hän kartteli ja vältteli minua, vaikka järjellä tajusinkin, etten voinut osoittaa mitään hetkeä, missä hän olisi niin toiminut. Tuo muuri vääristää maailmaa. Se on paksua valunutta lasia. Vääristymän takia luulen oman yksinäisyyteni johtuvan muiden teoista ja lasista kun näkee läpi, ei sitä ole helppo huomatakaan. Sama lasi saa minut luulemaan, että olen viestinyt ahdingostani, vaikken olekaan. Tunteeni yrittävät tulla pinnalle, mutteivät pääsekään lasin lävitse. Ulospäin lasin pinta näyttää tyyneltä. Siinä sitten ihmettelen, miksi muut ovat sitten niin kovin välinpitämättömiä ja koen itseni huonoksi ja hylätyksi.

AAaaa... Niin paljon opittavaa. Ajatusmallien muuttamista, vihan tunteen kokemista, ahdistuksen purkamista ja nyt tämän muurin rikkomista. Täytyy päästä takaisin kiinni siihen, että jos tarvitsen läheisyyttä, sanon siitä. Jos haluan tehdä jotain yhdessä, sanon. Jos kaipaan omaa rauhaa, ilmaisen sen.