4. marraskuuta 2015

Muusa kävi


Aloitetun piirustuksen parissa tuli väkerrettyä lisää... Kasvot saivatkin naamion toiselle puolelleen. Naamion ja kasvojen rajapinnasta valuu verta. Kamalan surkeaksi jäi kuvan laatu, eikä siitä paljoa selvää vielä saa, kun on suuri osa vasta hentoisesti luonnosteltu. Sen siitä saa, kun pitää kännykällä kuvata. :) Kunnon perunalaatuinen kamera.

Jos ei mitään muuta, niin naamion ja lasimuurin miettiminen ovat avanneet vanhan taidesuonen. Toivoa on jopa, että saan jotakin valmiiksikin. Olihan tämä jo miltei kuukauden sisään toinen kerta, kun kyniini tartuin. Kummalakin kerralla sössin jotain (huulet, naamion silmänympärys!!), mutten ainakaan vielä ole saanut tarvetta repiä ja polttaa piirustusta. Sekin on hyvä. Harmittaa ihan, kun nuorempana viikoittain tuhosin piirustuksiani ja kirjoituksiani, kun en sietänyt niitä seuraavana päivänä. Viimeistään viikon päästä ne kävivät liian vieraiksi itselleni säästää ja "aloitin alusta". 

En tiedä, mikä on mennyt päässä rikki, kun väriäkin kuvaan tulee noin ronskisti. Mikä se sitten onkaan ollut, ihan hyvä näin.


Niin ja vihainen olen ollut. Se vaan ei ole kovin rakentavaa. Onneksi avokki lähti kurssille kipaisemaan, niin ei ole joutunut liikaa kärsimään puuskistani...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti