Lunta!

Lunta, lunta, LUNTA!

Olin kuvitellut, että inhoan lunta ja talvea, pakkasta ja kylmää, mutta... Olen ollut perjantaista asti ihan innoissani lumisateilusta. Nyt on täälläpäin paksu kerros maassa ja ihan hirmuisesti lapsettaa, kun käy ulkona. Pakko poimia sitä kylmää valkoista massaa käteen ja heitellä, kun kukaan ei ole tuijottamassa. :P Kaikki näyttää todella kauniilta paksussa, valkoisessa lumipeitteessä ja illan pimeys taikoo sinisen hämyn kaikkialle. Mitä noituutta tämä on?

Jonkinlainen talvihorros on varmaan alkanut myös ihan omassa päässä, kun ensimmäisinä "lomailu"päivinä väsytti kamalasti. Teki mieli mönkiä peiton alle piiloon ja nukkua loppuviikko ohjaajan tapaamisen jälkeen. Seuraavana päivänä piti käydä selvittelemässä yliopistolla joitain asioita ja soittaa KELAan kysyäkseni mahdollisen sairasloman ja opintotuen yhteen sovittelusta. Loppupäivän oli sellainen olo, kuin olisin vetänyt pari all-nighteria ja nostellut päälle kivenmurikoita. Eikä edes johdu huonosta nukkumisesta, joka oli jatkunut jo useamman kuukauden. Ostin reseptitöntä melatoniinia ja ainakin vielä on toiminut. Päivällä oon pelaamalla pysynyt hereillä. En ihan viitsisi sössiä koko yörytmiäni, kun sen korjaamiseen sitten menisi kuukausia. Sitäkin on tullut muutama vuosi sitten venytettyä säännöllisesti niin pitkälle...

Nyt on pari päivää pystynyt tekemään jo vähän kotiaskareita. Imuroin yhtenä päivänä. Tiskivuoroni vuori hupenevat pikkuhiljaa. (Me avokin kanssa pestään tiskiä vuoroviikoin ja mulla lojuu edellisten viikkojen tiskit, että tästä tulee kolmois/neloisviikko. Avokki silti on jaksanut kehua, kun olen saanut käytyä vihdoin sen kimppuun.) Ruokaa jaksaa kanssa tehdä, jos ei tarvitse kauheammin muuta puuhailla samana päivänä. Mutta, jos väsyttää, niin ainakin on ollut myös rauhallista. Alkaa vaan pikkuhiljaa hävettää kaikkein villeimmät hetket, mitä on välillä ollut (kaikki halut lähteä tästä elämästä kokonaan tai itsensä vahingoittamiset). Terapiassa en oikein saa mitään ulos ja ajatukset on ihan kirjaimellisesti jumissa. Kulkee ne vähäsen ja sitten ne palaavat taas ensimmäiseen sanaan ja juuttuvat siihen. Iskee epäily, että oonkin taas vain huomionkipeä ja typerä ja... Ääh... 

Oli hyvä ajatuspolku päässä, kun istuin alas kirjoittamaan, mutta se katosi jonnekin. Pikkujouluset tulossa. Möngin sinne ja sitten takaisin jonkin lumipenkan alle talviunille.