Voi että... Jännitti ja pelotti ihan kamalasti tuo "pommin pudotus" ohjaajille. Mutta loppujen lopuksi kaikki menikin hyvin. Toinen ei ehtinyt paikalle vielä, mutta toinen ohjaajista sanoi, ettei tarvitse odotella, että hän välittää viestin kyllä. Paikalla ollut ohjaajakaan ei kysynyt mitään ongelmieni laadusta, ainoastaan onko jotain mitä he voisivat tehdä auttaakseen. Painotti vielä, että parempi kuunnella itseään, jos ei jaksa ja hoitaa itsensä silloin, kun on vielä helpommin mahdollista. Se sitten meinasikin sotkea mun pasmat, kun sain myötätuntoa... Ei sentään itku tullut, mutta kurkkuun nousi pala. En kuitenkaan mennyt pöydän alle piiloon, kuten avokille vitsailin tekeväni. ;)
Hirmuinen helpotus. En ollutkaan kenenkään mielestä laiska paska, vaan tää oli fiksu päätös. *puuuh* Hoidetaan nyt itseäni tämä puolitoista kuukautta. Katsotaan sitten riittääkö vai tarvitaanko lisää lepoa ja taukoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti